Lehdistötiedotteet

TIEDOTE 2.12.2025
Lopen 4H-yhdistys
Julkaisuvapaa heti

Lopen 4H-yhdistykselle tehdyn opinnäytetyön avulla uusia toimintatapoja 4H-yrittäjien tukemiseksi

Vasta valmistunut yhteisöpedagogi AMK opinnäytetyö Lopen 4H-yhdistyksen Innostu yrittäjyydestä -hankkeeseen liittyen käsittelee 4H-yrittäjien tukemista haja-asutusalueilla.

Lopen 4H-yhdistyksellä on käynnissä 4H-yrittäjyyteen keskittyvä Innostu yrittäjyydestä -hanke, jossa on havaittu, että vaikka 4H-yrittäjyys on valtakunnallisesti kasvussa, hankealueella nuoria yrittäjiä on vähän ja moni heistä lopettaa yritystaipaleensa jo lyhyen kokeilemisen jälkeen. Hankkeelle tehdyn opinnäytetyön tavoitteena oli selvittää syitä, miksi 4H-yrittäjät lopettavat yrittäjinä ja mitkä tekijät saavat jatkamaan yrittäjyyttä. Työssä selvitettiin, kuinka nuoria voisi parhaiten tukea paikallisesti ja tuotettiin Lopen 4H-yhdistykselle ja sen Innostu yrittäjyydestä -hankkeelle toimintatapoja nuorten 4H-yrittäjien tukemiseksi alueellaan.

Opinnäytetyössä kerättyjen aineistojen analyysistä johdetut tulokset kertovat, että 4H-yhdistykset tukevat nuoria monipuolisesti, mutta tuen ja yhteydenpidon tavoissa on eroja. Tärkeä huomio oli, että 4H-yrityskoulutuksen muoto vaikuttaa osallistumiseen ja oppimiseen. Nuorten motivaatio vaihtelee, mutta yrittäjyys nähdään mahdollisuutena. Nuorten tehokkaampi tavoittaminen toiminnan houkuttelevuutta lisäämällä voi olla mahdollinen ratkaisu heidän osallistumisensa lisäämiseksi.

Olennainen tulos oli, että kun nuori saa positiivisia kokemuksia 4H-yrittäjyydestä, hän jatkaa yrittäjänä. Näin alueellinen palvelutarjonta pysyy monipuolisena nuorten innovatiivisten ideoiden ansioista. Syyt lopettaa 4H-yrittäminen ei ole epäonnistuminen tai huonot kokemukset vaan mahdollinen ajan puute, elämäntilanteen muuttuminen tai yrityksen menestyminen. Tulokset näyttävät, että päästessään testaamaan omia yritysideoitaan ja kehittämään yritystoimintaansa nuorten yrittäjien minäpystyvyys kasvaa ja heidän taloustaitonsa kehittyvät. Nuoret saavat 4H-yrittäjinä oman rahan tienaamisen lisäksi kokemuksia mm. asiakaspalvelusta ja oman erityisosaamisensa kehittymisestä.

Tulossa koulutuksia, tapahtumia ja alueellinen 4H-yrityskilpailu

Opinnäytetyössä tuotettiin toimintatapoja 4H-yrittäjien tukemiseksi. Lopputuloksena syntyi suunnitelma 4H-yritystoiminnan kehittämiseksi ja nuorten tukemiseksi paikallisesti. Kyseessä on tapahtuma- ja koulutuskokonaisuus, joka sitoo aineistosta nousseet huomiot yhteen. Siinä yhdistyy matalan kynnyksen osallistuminen, houkutteleva tapa ryhtyä 4H-yrittäjäksi, tuen saaminen sekä näkyvyys omalle yritykselle ja mahdollisuus menestyä kilpailussa.

Suunnitelmaa toteutetaan MY BUSINESS -kokonaisuutena vuonna 2026. Kokonaisuus huipentuu syyskuussa 2026 Yritysareenaan, joka kerää yhteen alueen 4H-yrittäjät ja sidosryhmät. Suunnitelma vastaa opinnäytetyön tavoitteeseen selvittää, kuinka nuoria voisi parhaiten tukea paikallisesti. Samalla se palvelee hankkeen tavoitetta tuottaa työkaluja nuorille yrittäjyystaitojen ja yrittäjyyteen liittyvien tietojen kehittämiseksi.

Lisätietoja:
Katarina Teperi, Toiminnanohjaaja Lopen 4H-yhdistys
katarina.teperi@4h.fi, 044 973 8712

Opinnäytetyö: Saan tehdä työtä, josta nautin. Nuorten 4H-yrittäjien tukeminen haja-asutusalueella https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2025112630106


LEHDISTÖTIEDOTE 11.3.2025
Lopen 4H-yhdistys
Julkaisuvapaa heti

Uusi hanke innostaa nuoria yrittäjyyteen

Lopen 4H-yhdistys on käynnistänyt Innostu yrittäjyydestä-hankeen, jonka tarkoituksena on innostaa nuoria perustamaan oma 4H-yritys. Hanke toimii Lopen, Hausjärven ja Riihimäen alueilla vuoden 2026 loppuun.

Hankkeessa yrittäjyydestä kiinnostuneita nuoria opastetaan matkalla oman yrityksen perustamiseen ja kehitetään keinoja, kuinka nuorten innostuneisuus saadaan jatkumaan yrityksen kehittyessä.  Kohderyhmänä ovat 13–28-vuotiaat nuoret.

”Hankkeen kautta tarjotaan mahdollisuus nuorille löytää omat vahvuutensa, kehittää taitojaan, oppia itsenäisyyttä ja luoda omia urapolkujaan. Lähtökohtana 4H-yrittäjyyteen onkin nuoren oma osaaminen ja kiinnostuksen kohteet.” kertoo hanketyöntekijä Katarina Teperi.

Alueen palvelutarjonta lisääntyy 4H-yrittäjien avulla

Hankkeen tavoitteena on tuottaa työkaluja yrittäjyyteen liittyvien tietojen ja taitojen kehittämiseen, tukea nuoria oman yritysidean kehittämisessä ja testaamisessa, tarjota nuorille räätälöityä toimintaa,  joka tukee samalla nuorten hyvinvointia ja osallisuutta ja luo mahdollisuuden ansaita rahaa omalla yrittäjyydellä. Lisäksi tavoitteena on saada toimintaan 80 nuorten pienimuotoista 4H-yritystä koko hankkeen alueella. Nuorten yritysten kautta saadaan lisättyä alueen palvelutarjontaa.

Hankkeessa hyödynnetään alueellista yritysosaamista ja tuodaan myös uusia näkökulmia yrittäjyyteen maaseudulla. Innostavat esimerkit ja kokeneempien yrittäjien toimiminen mentoreina auttavat nuoria uskomaan oman yrityksensä menestymiseen.

Kaksivuotinen hanke toteutetaan kehittämishankkeena, johon EMO Ry. paikallisena Leader-ryhmänä on myöntänyt rahoituksen. Hanke on EU:n osarahoittama. Pääosassa hankkeessa on 4H-yrittäjyyden kehittäminen alueella sekä nuorten tukeminen yrittäjyydessä. Menetelminä käytetään mm. asiantuntijoiden ja mentoreiden toteuttamia työpajoja ja koulutuksia.

Ensimmäiset hankkeen puitteissa järjestettävät 4H-yrityskoulutukset ovat yksipäiväinen koulutus Hausjärvellä lauantaina 5.4. ja kaksiosainen koulutus Lopella lauantaina 12.4. ja keskiviikkona 16.4. Lisätietoja koulutuksista yhdistysten nettisivuilla https://hausjärvi.4h.fi ja https://loppi.4h.fi.

Yhteyshenkilö
Katarina Teperi
Innostu yrittäjyydestä -hanketyöntekijä
044 973 8712
katarina.teperi@4h.fi
Innostu yrittäjyydestä - Lopen 4H-yhdistys